Kilparyhmä R
Ryhmässä luistelee tulevat tintit ja taitajat. Ryhmässä harjoitellaan taitoluistelun perusasioita kuten perusluistelua, kaaria, yksöishyppyjä, peruspiruetteja, askeleita ja liukuja. Tavoitteena on viedä jokaista lasta eteenpäin omalla tasollaan ja totuttaa heitä ottamaan valmentajilta ohjeita ja neuvoja vastaan. Harjoittelu on leikinomaista ja tavoitteena on herättää pysyvä innostus taitoluisteluun. Ryhmän luistelijoille opetetaan yhteisohjelma. Luistelijat etenevät ryhmästä toiseen yksilöllistä tahtia. Ryhmäsiirtoja voidaan tehdä myös kesken kauden.
Ryhmä harjoittelee 4 kertaa viikossa ja lisäksi oheisharjoituksia sekä opetellaan omatoimiset alku- ja loppuverryttelyt.
Ilmoittautuminen ryhmään suoraan Hoikassa tai Ilmoittautuminen-sivun kautta.
Lisätietoa ryhmästä voi tiedustella hallitus@varalatiimi.fi.
Kaudella 2024-2025 ryhmässä luistelevat
Olivia Laranne, Tintit
Tintit
Kati Stölting, Tintit
Emilia Lindroos, Tintit
Valmennus
Valmennuksesta vastaavat yksinluistelun valmentajat.