Varala-Tiimi
Varala-Tiimi

Taitoluistelua Tampereella

Toiminnan tarkoituksena on mahdollistaa taitoluistelun mielekäs harrastaminen mahdollisimman monelle lapsista aikuisiin. Taitoluisteluseura Varala-tiimi pyrkii tarjoamaan yksilöllisiä kehityspolkuja omien taitojen, tason ja kehitystavoitteiden mukaan, liikunnan iloa unohtamatta! Seurallamme on ryhmiä aina luistelukoulusta useisiin kilparyhmiin. Järjestämme myös soveltavaa luistelua erityistä tukea vaativille lapsille ja nuorille. Käy tsekkamassa ryhmäkuvauksemme!

Tule mukaan luistelukouluun ⛸️

Ilmoittautuminen kevätkauden 2025 luistelukouluihin on avoinna. Tarjolla on ryhmiä niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin, jotka haluavat oppia luistelun alkeita sekä kehittyä tekniikassaan eteenpäin. Harrastusta voi jatkaa seurassamme eteenpäin ja oman taitotason mukaan on mahdollista edetä uusiin omaa taitotasoa vastaaviin ryhmiin.

Tue Varala-Tiimiä

Haluamme mahdollistaa mielekkään ja turvallisen ympäristön taitoluistelun parissa. Haluamme tarjota mahdollisimman monelle vaihtoehtoisia kehityspolkuja, niin harrastamiseen kuin kilpaurheiluun tähtäävässä harjoittelussa. Varainhankinnan tuotto käytetään kokonaisuudessaan seuran toimintaan ja sen kehittämiseen. Juuri Sinä ja perheesi voitte olla mukana tukemassa toimintaamme!❤️

Varalan taitoluisteluryhmät

Meillä on harjoitusryhmiä lapsista aikuisiin. Tutustu ryhmien kuvauksiin ja löydä sopiva!

Luistelukoulu 3 – 6 vuotiaille

Luistelukoulussamme harjoitellaan taitoluistelun alkeita monipuolisesti ja leikinomaisesti kerran viikossa.

Koululaisten luistelukoulu

Luistelukoulu 7-15-vuotiaille. Ryhmässä harjoitellaan taitoluistelun alkeita monipuolisesti ja leikinomaisesti.

Ilmoittautuminen ryhmiin

Tervetuloa kaudelle 2023 – 2024 sekä seuran entiset että uudet luistelijat!

Kilpailukalenteri

Seuran taitoluistelijoiden kilpailukalenteri kaudelle 2024 – 2025

Valmentajat

Varala-Tiimin kokeneet ja ammattitaitoiset valmentajat takaavat kaikille luistelijoille turvallisen ja laadukkaan opetuksen.