KILPARYHMÄ 2

Ryhmässä luistelevat minit ja nuoremmat tähtisarjalaiset. Ryhmässä harjoitellaan taitoluistelun perusasioita kuten perusluistelua, kaaria, yksöis- ja kaksoishyppyjä, peruspiruetteja, erilaisia ja monipuolisia askeleita ja liukuja. Tavoitteena on viedä jokaista lasta eteenpäin omalla tasollaan ja kehittää luistelijoiden taitoja harjoitella itsenäisesti, pitkäjänteisesti ja opettaa urheilullisia elämäntapoja ja herättää lapsille innostus taitoluisteluun. Ryhmän luistelijoista osalla on omat ohjelmat ja osalla yhteisohjelmat, riippuen luistelijan taitotasosta. Luistelijat etenevät ryhmästä toiseen yksilöllistä tahtia. Ryhmäsiirtoja voidaan tehdä myös kesken kauden. 

Ryhmä harjoittelee 5 kertaa viikossa ja lisäksi oheisharjoituksia sekä omatoimiset alku- ja loppuverryttelyt.

Ilmoittautuminen ryhmään suoraan Hoikassa tai Ilmoittautuminen-sivun kautta.

Valmennus

Valmennuksesta vastaavat yksinluistelun valmentajat.